Sisustuskonsultointi
Tuntuuko siltä, että kaipaat lähinnä ulkopuolista silmää ja neuvoja kodin viimeistelyyn, sisustuksen punaisen langan löytämiseen tai joihinkin tiettyihin sisustuspulmiin, tai ehkä haluat olla itse aktiivisesti mukana sisustuksen suunnittelussa, mutta kaipaat ammattilaisen näkemystä ja apua kokonaisuuden hallitsemiseen ja valintojen tekemiseen. Silloin sisustuskonsultointi voisi olla sopiva palvelu sinulle. Sisustuskonsultointi on hyvä vaihtoehto perinteiselle laajemmalle sisustussuunnitelmalle. Voimme tavata kotonasi, suunnittelukohteessa tai vaikkapa sisustusliikkeessä, mikä sinulle parhaiten sopii.
Etkö aivan saa kiinni toiveistasi ja tarpeistasi oman kotisi suhteen tai saatat jopa tietää tarkalleen minkälaisen kodin haluaisit, mutta et tiedä miten toteuttaa sen käytännössä? Pohditaan yhdessä toiveitasi ja tarpeitasi ja mietitään, miten saadaan kodistasi paras mahdollinen versio juuri sinulle ja perheellesi.
Koti suunnittelijan silmin
Sisustuskonsultointi
Tehokas kahden tunnin sisustuskonsultaatiotapaaminen on hyvä vaihtoehto jos kaipaat lähinnä ulkopuolista silmää ja neuvoja kodin viimeistelyyn tai tiettyjen sisustuspulmien ratkomiseen.
Mihin tilanteisiin sisustuskonsultaatio sopii?
- Et aivan saa kiinni toiveistasi oman kodin suhteen tai tiedät tarkalleen minkälaisen kodin haluaisit, mutta et tiedä miten toteuttaa sen käytännössä.
- Kaipaat toista silmäparia sisustuksen viimeistelyyn tai yhtenäistämiseen
- Et tiedä miten sijoittelisit huonekalut
- Kotisi säilytysratkaisut eivät ole riittävät
- Pohdit sävyjen ja materiaalien valintaa ja yhdistämistä
- Tarvitset apua valaistuksen parantamiseen
- Haluat apua huonekalujen, esineiden ja tekstiilien valitsemiseen
- Teet uudiskohteen pintamateriaalivalintoja rakennuttajan valikoimasta.
Miten homma sitten etenee?
Jos sisustuskonsultaatio kuulostaa sopivalta palvelulta, niin ensimmäiseksi sovitaan ajankohta konsultaatiokäynnille. Riippuen toiveistasi ja tarpeistasi konsultaation suhteen, pyydän sinulta hiukan esitietoja, joihin perehtymällä parituntinen saadaan tehokkaimmin hyödynnettyä. Esitiedot voivat olla esimerkiksi kuvia kohteesta, pohjapiirustus, lisätietoa ongelmakohdista ja kuvia tiloista joiden tyyli/tunnelma miellyttää silmää.
Konsultaatiokäynnin jälkeen toimitan sinulle tiivistelmän läpi käydyistä asioista.
Mitä tämä palvelu sisältää?
- Mahdollisiin esitietoihin tutustuminen
- Noin 2 tuntia sisustuskonsultaatiota valitussa kohteessa
- Kilometrikorvaukset 50km säteellä Turun keskustasta.
- Tiivistelmän läpi käydyistä asioista sähköpostitse konsultaation jälkeen.
Hinta 360 €
Päivä suunnittelijan kanssa
Sisustuspäivä
Tämä palvelu sopii sinulle, jos haluat olla itse aktiivisesti mukana sisustuksen suunnittelussa, mutta kaipaat ammattilaisen näkemystä ja apua kokonaisuuden hallitsemiseen ja valintojen tekemiseen.
Mihin tilanteisiin sisustuspäivä sopii?
- Kaipaat apua sisustuskonsultaation muodossa, mutta kahden tunnin konsultaatio on liian lyhyt asioiden läpikäymiseen.
- Haluat suunnittelijan mukaasi sisustusostoksille päiväksi.
- Ideoidaan yhdessä raamit (sijoittelu, tyyli, sävyt, materiaalit, valaistus) esimerkiksi keittiön tai kylpyhuoneen remontille, jonka pohjalta voit itse helposti jatkaa valitsemassasi alan liikkeessä.
- Laaditaan yhdessä sisustussuunnitelma esimerkiksi kotisi olohuoneelle.
- Ryhdytään tuumasta toimeen. Siirrellään huonekaluja, käydään tekemässä hankintoja ja asetellaan ne paikoilleen, ripustetaan tauluja ja verhot, stailataan tilat esineillä, viherkasveilla ja tekstiileillä.
Miten homma sitten etenee?
Jos sisutuspäivä kuulostaa sopivalta palvelulta, niin ensimmäiseksi käydään läpi, mitkä ovat toiveesi sisustuspäivän suhteen sekä sovitaan ajankohta. Riippuen toiveistasi päivän suhteen, pyydän sinulta hiukan esitietoja, joihin perehtymällä sisustuspäivä saadaan tehokkaimmin hyödynnettyä. Esitiedot voivat olla esimerkiksi kuvia kohteesta, pohjapiirustus, kuvia tiloista joiden tyyli/tunnelma miellyttää tai muita lisätietoja.
Sisustuspäivän jälkeen toimitan sinulle mahdollisen kirjallisen materiaalin, tai tiivistelmän läpi käydyistä asioista.
Mitä tämä palvelu sisältää?
- Mahdollisiin esitietoihin tutustuminen
- Noin 5 tuntia konsultointia/suunnittelua valitussa kohteessa.
- Kilometrikorvaukset 50km säteellä Turun keskustasta.
- Tiivistelmän läpi käydyistä asioista sähköpostitse ja mahdollinen kirjallinen materiaali esim. mood board.
Hinta 560 €
Ruudun takaa
Etäsisustuskonsultointi
Sisustuskonsultointi onnistuu maanlaajuisesti. Sinä ja suunnittelukohde voitte siis sijaita missä vain. Etäkonsultointi sopii aivan samoihin tilanteisiin kuin normaali sisustuskonsultointi ja myös prosessi on sama, varsinaista konsultointitapaamista lukuun ottamatta, joka toteutetaan etänä esim Zoomin kautta.
Mitä tämä palvelu sisältää?
- Mahdollisiin esitietoihin tutustuminen
- Noin 2 tuntia sisustuskonsultaatiota etänä
- Tiivistelmän läpi käydyistä asioista sähköpostitse konsultaation jälkeen.
Hinta 320 €
Tilannekatsaus
Palaavan asiakkaan sisustuskonsultointi
Olenko tehnyt kotiisi esimerkiksi sisustussuunnitelman pintamateriaalien osalta ja nyt kaipaisit apua sisustuksen viimeistelyyn? Tai ehkäpä olen pystynyt auttamaan sinua sisustuskonsultoinnin muodossa aikaisemmin ja nyt kaipaisit apua myös kodin muihin tiloihin? Sinä ja kotisi olette minulle jo ennestään tuttuja, mutta tutustun silti tämän hetkiseen tilanteeseesi ennen konsultointia, jotta parituntisesta saataisiin taas paras hyöty irti.
Mitä tämä palvelu sisältää?
-
- Mahdollisiin esitietoihin tutustuminen
- Noin 2 tuntia sisustuskonsultaatiota valitussa kohteessa
- Kilometrikorvaukset 50km säteellä Turun keskustasta.
- Tiivistelmän läpi käydyistä asioista sähköpostitse konsultaation jälkeen.
Hinta 320 €
Kokemuksia konsultointipalveluista
”Lämpimästi suosittelen Luovo Designin palveluita. Sanna on osaava ammattilainen, joka kuuntelee asiakkaan tarpeet ja toiveet ja muokkaa suunnitelmansa niiden mukaisiksi. Sanna kannustaa kokeilemaan ideoita rohkeasti, mutta osaa myös lukea asiakasta hyvin, eikä väkisin vie ideoitaan läpi.
Ostin kahden tunnin konsultaatiopalvelun, jonka aikana ehdittiin enemmän kuin kuvittelinkaan. Sanna oli hyvin valmistautunut tapaamiseen ja sai varmalla otteellaan tehokkaasti asioita eteenpäin. Arvostin erityisesti, että kaiken ei tarvinnut olla uutta ja kallista, vaan muuttamalla jo olemassa olevaa, sai paljon uutta aikaiseksi.
Meillä oli hauska parituntinen ja olen erittäin tyytyväinen että uskalsin luottaa Sannan näkemykseen. Vaikka sisustaminen ja pintaremontti on vielä kesken, olen nyt jo innoissani miltä koti näyttää kun kaikki on valmista. Jo nyt näen toivomaani lämpöä, rauhallisuutta ja kodikkuutta, enkä malta odottaa että pääsen esittelemään valmista kotia muille.”
Tiina